Jos entisaikojen elämä kiinnostaa, tarjoaa Suomi monia paikkoja siitä oppimiseen. Monessa muussa Euroopan maassa on tilanne siinä mielessä erilainen, että niistä löytyy huomattavasti runsaammin todella vanhoja rakennuksia. Suomessa suurin osa rakennuksista on peräisin vasta 2. maailmansodan jälkeiseltä ajalta, kun taas esimerkiksi Ranskassa tai Englannissa törmää huomattavasti iäkkäämpään rakennuskantaan. Vain noin viidesosa suomalaisesta asuntokannasta on 2. maailmansotaa edeltävältä ajalta, joten Kemijärven kotiseutumuseon ja muiden vastaavien vanhaa asutusta vaalivien museoiden ja paikkojen merkitys korostuu entisestään.

Vanhassa maalaisidyllissä on jotain todella kiehtovaa, jollaista nykyajan kaupungeista ei enää löydy. Tämän vuoksi kesäinen retki talonpoikaiselämästä kertovaan kohteeseen on upea elämys. On huomioitavaa, että ihmiset alkoivat suurina aaltoina muuttaa kaupunkeihin ensimmäistä kertaa 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Pikkuhiljaa kaupungeissa puutaloja alettiin purkaa ja niiden tilalle ryhdyttiin rakentamaan siihen aikaan modernimpana pidettyjä kivirakennuksia. Kemijärven kotiseutumuseon kaltaisissa paikoissa on nähtävissä, kuinka vielä 1800-luvulla tyypillisiä olivat matalat puutalot. Kaupungistumisen myötä rakennustyylikin muuttui ja yhä useampi uusi talo oli korkea kivitalo. Maaseudulla perinteinen rakennustyyli säilyi kuitenkin yleisenä vielä seuraavalle vuosisadalle saakka.

Talonpoikaissäädyssä tyypilliseen pihapiiriin kuului päärakennus, joka saattoi tilaomistajan vauraudesta riippuen olla melko suurikin. Aivan omaa luokkaansa olivat kuitenkin porvariston ja säätyläisten kodit, joissa täytyi olla runsaasti tilaa myös talon palvelusväelle. Kaupungin köyhempi väestö kuten työväestö eli ahtaammin siten, että kotoa saattoi löytyä yksi huone nukkumista varten sekä lisäksi sen yhteydestä keittiö tai hellahuone. Maaseudun tilallisten pihapiiristä löytyi usein päärakennuksen ohella aittoja ja eläintenpitopaikkoja.

1700-luvulla ja vielä 1800-luvullakin elettiin maaseudulla hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin nykypäivänä. Vasta 1900-luvulla alkoi hygienian ja siisteyden merkitys korostua sitä mukaa kun tietämys sen tärkeydestä kasvoi. Sitä ennen etenkin talonpoikaisarkea elettiin varsin vaatimattomissa olosuhteissa, eikä silloin ollut tapana esimerkiksi peseytyä päivittäin tai välttämättä edes viikottain. Elämä saattoi olla erittäin kovaa ja kuluttavaa, jonka vuoksi niin moni 1800-luvun arkea elänyt näyttääkin meidän mielestämme valokuvissa huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Kun heidän elämäänsä ja elinympäristöään oppii paremmin ymmärtämään, ei ennenaikainen ikääntyminenkään kuitenkaan ole mikään ihme.